keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Habitare - kierrätystä ja ideoita

Me piipahdimme viime viikolla Hannan kanssa Habitaressa hakemassa inspiraatiota ja uusia tuulia. Paljon oli taas nähtävää ja koettavaa ja varmaankin jotain tarttui myös mukaan oman liikkeen sisustusvalikoimiin. Niistä sitten lisää myöhemmin.

Meitä tietysti ihastutti paljon Trash Cuisine -erikoisnäyttely, jossa oli ideoitu keittiöitä kierrätysperiaatteella. Niin kuin mekin, muun muassa PAIPSkök oli kierrättänyt ylijääneitä ja vanhoja keittiönkaapinovia omassa keittiöideassaan vesiputkien rinnalla. Keittiöitä oli myös tehty armeijan tavaroista. Kierrätystä ja uusiokäyttöä oli näkyvissä melko paljon osastoilla muutenkin. Kiva huomata, että maailma on täynnä ideoita!





 


maanantai 24. elokuuta 2015

UUTTA JA NAHKAA

Meillä on ollut pitkään iso kasa erivärisiä ylijäämänahkanpalasia. Pinkasta löytyy mustaa, valkoista, beigeä ja monen sävyistä ruskeaa. Palaset ovat nahkasohviin leikattujen päällysteiden reunapaloja, joten mitään kovin isoja kokonaisuuksia niistä ei saa. Nahkaa löytyy jo muutamasta iltalaukusta. Katso valikoima netistä >> 





Tarkoituksena onkin ollut, että tekisimme erilaisia laukkumalleja, joissa on käytetty myös nahkaa. Tässäkin tapauksessa nytkähdys eteenpäin lähti omasta tarpeesta. Eli piti saada uusi hieno ja tyylikäs iltalaukku, jossa olisi nahkaa mukana. Ulla teki ensin itselleen laukun, jossa yhdisteltiin nahkaa, Spiderman-sarjista ja ketjua. Ja pitihän minunkin sitten saada samanlainen laukku. Yritin tehdä kuitenkin hieman erilaisen. :)

Alla kuvia näistä meidän omista laukuista. Tarkoituksena on tehdä samantyyppisiä myyntiin tässä syksyn aikana.










Kirjekuorilaukkuun piti myös saada silaus luksusta ja kesällä meillä työkokeilussa ollut Laura kehitteli eräänlaisen mallin. Laukun sivukappaleiksi tuli vesipisaran malliset nahkanpalaset sekä toiselle puolelle ommeltiin nahkainen pidike, jotta laukku pysyy paremmin matkassa.






perjantai 31. heinäkuuta 2015

UUTTA PUKKAA... PITKÄSTÄ AIKAA

Uusia tuotteita pukkaa, mutta taitaa meidän viimeisimmästä blogikirjoituksestakin olla jo aikaa. :) Nyt siis yritämme (taas) herätellä henkiin Rennon bloginkin. Jutunaiheitahan kyllä riittäisi, mutta aikaa ei niinkään.

Nyt on sopiva tilaisuus kirjoittaa uusi juttu, kun olemme kaiken tämän kiireen, kesän ja lomailun ohessa suunnitelleet muutaman uuden tuotteenkin. Luvassa on ihan uusia tuotteita ja hieman tuotekehiteltyjä tuotteita. Niin kuin olemme tainneet aikaisemminkin mainita niin uusia tuotteitahan olisi ihana kehitellä vaikka koko ajan, mutta harmiksemme se ei ole bisneksellisesti kovin kannattavaa.

Tätä seuraavaa tuotetta on toivottu moneen otteeseen ja tässä se nyt on. Eli pienempi olkalaukku, joka käy arkeen ja juhlaan. Koko on 27x18x4 cm, hinta 35 €. Sisältä löytyy tasku ja olkahihna on säädettävä.








Käy tsekkaan pienet olkalaukut verkkokaupassa >>


Sitten tuotekehittelyä


Urheilukassimme on mielestämme kaivannut pientä tuotekehittelyä ja päätimme lisätä siihen myös kangasta, jotta laukusta tulisi entistäkin kestävämpi. Malli hakee vielä hieman muotoansa, mutta tuollainen leveä ja matala malli voisi olla aika toimiva ja hyvännäköinen. Alla kuvia parista protomallista. Toinen on matalan mallinen ja toinen hieman korkeampi ja kapeampi. Tässä uudessakin mallissa laukussa on lyhyemmät hihnat ja säädettävä olkahihna.






Myymme vanhat urheilukassit pois puoleen hintaan. TÄSTÄ OSTOKSILLE >>

Ensi kerralla kuvia ja esittelyä uusista iltalaukuista, joissa on mukana ylijäämänahkaa...



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Rento Design muuttaa Tallinnaan



Heh, ehkäpä arvasitkin jo, että aprilliahan tämä uutinen oli!

Me pysymme Suomessa ja Hämeenlinnassa ja teemme edelleen töitä suomalaisen käsityön puolesta.

Ihastuttavaa aprillipäivän jatkoa!

Toivottavat Ulla ja Hanna / Rento Design

Kuva lainattu travellink.fi-sivulta.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Yöpöytä asenteella



Olemme perheeni kanssa jokin aika sitten rakentaneet talon, ja sinne on tietenkin pitänyt tehdä jos jonkinlaista juttua myös itse Rento Design -tyyliin. Nämä yöpöydät ovat olleet listalla alusta asti. Halusimme yöpöydät, jotka eivät olisi lattialla, jotta siivous olisi helppoa. Halusimme myös yksinkertaiset ja pienet yöpöydät, mutta tietysti pienellä asenteella. Siksipä tein minulle ja miehelleni Mustanaamio-yöpöydät.

Nämä yöpöydät on siis tehty ylijäämäksi jääneestä keittiönkaapinovesta ja ne on päällystetty Mustanaamio-sarjakuvilla. Ja totta kai yöpöydät on käsitelty kestäviksi. Aika makeet, taatusti uniikit ja asennetta löytyy!

Muistathan, että tällaisia yöpöytiä, sohväpöytiä tai muita tuotteita voit tilata meiltä - teemme juuri sellaisen kuin haluat! Valmiitakin tuotteita meiltä jo löytyy täältä >>